Pajakkakoski

Kuhmon suurin vapaana virtaava koski Kuhmon keskustan tuntumassa. Pituutta koskella on noin 450 metriä. Yläsuvannon yläpuolella vanhojen silta-arkkujen kohdalla on lisäksi virtaava nivamainen alue. Valittu vuoden 2017 Lähikalastuskohteeksi Suomessa. Helposti saavutettava ja kaiken tasoisille kalastajille sopiva virkistyskalastuskohde. Koskeen istutetaan kauden aikana pyyntikokoista rasvaeväleikattua järvitaimenta. Rasvaevällinen villi taimen suositellaan vapautettavaksi myös alamitan täyttävänä luontaisen taimenkannan vahvistamiseksi. Koskessa on erinomainen harjuskanta. Koskessa on myös isoa jopa kolmikiloista säynävää. Pyyntikokoisen taimenen lisäksi koskeen istutetaan taimenen pienpoikasia ja suoritetaan mätirasia-istutuksia.

Kalasto: Taimen, harjus, säynävä, ahven, särki, mutu, kivisimppu, made ja ajoittain kuha
Koekalastus: suoritettu kahdella koealalla 2019
Kunnostustarve: Kalataloudellinen kunnostus tehty 2017. Täydennyskunnostusta tarvitaan.
Sijainti: Kartta Kuhmon keskustassa. Kosken molemmilla rannoilla pysäköintialueet. Kirjaston parkkipaikkaa voi myös käyttää. Kummallakin rannalla hyvä polku ja väyläverkosto. Möljän kannet uusittu 2016 ja nykyisillään niillä liikkuminen on mahdollista jopa pyörätuolilla. Alueella on jäteastioita, taukokatos ja penkkejä.
Kalastusluvat: Pääkkönen & Piirainen Koulukadulla ja Hotelli Kainuu. Pajakkakosken kalastusluvalla voi kalastaa myös Saarikoskella.

 


Pajakkakosken niska

Pajakkakosken alaosa möljältä syksyllä